torstai 18. lokakuuta 2018

Seurakuntavaaliehdokkaaksi

Olen suostunut ehdokkaaksi seurakuntavaaleissa.Kerta ei ole ihan ensimmäinen Olen ollut ehdokkaana kahdesti aiemmikin, kerran Kuusamossa ja sitten neljä vuotta sitten täällä Rovaniemellä. Päätös ei silti syntynyt ihan käden käänteessä. Listamme vastuuhenkilö ehti ottaa yhteyttä useamman kerran ja joutui pariin otteeseen antamaan lisäaikaa, ennen kuin olin valmis vastaamaan myöntävästi.
Voisi sanoa, että suostuin, kun en keksinyt riittävän hyvää syytä kieltäytyä. Kolmen lapsen isänä mietitytti tietysti ajankäyttö, jos tulisin valituksi. No, valtuusto ei kokoonnu kovin usein, ja ehtiminen on priorisointikysymys. Valtuuston tärkeimmät tehtävät, kuten päätökset seurakunnan taloudesta, eivät ole vahvinta osaamistani, mutta jonkunhan niistäkin on jaksettava kiinnostua. Harvempi meistä rakastaa kokouksissa istumista, mutta toivottavasti riittävän moni silti jaksaa vaivautua. Teologian maisterina mielessä on ehkä ollut ennemmin työntekijän kuin luottamushenkilön rooli seurakunnassa. Kun päivätyö tällä hetkellä kuitenkin on tiiviisti koulumaailman puolella, ehkä minulla luottamushenkilönäkin voisi olla jotain annettavaa. Tärkein empimisen syy taisi silti olla rehellinen mukavuudenhalu. Helpompaa toki olisi jättää asiat muiden hoidettavaksi Ehdokkaana olemisen ja luottamushenkilönä toimimisen luonteeseen kuuluu ottaa kantaa ja tehdä omat mielipiteensä näkyviksi. Vaikuttaessaan asioihin täytyy kuitenkin altistaa itsensä eri mieltä olemiselle, kritiikille ja ristiriidoille. Se ei aina ole mukavaa, mutta yhteisen hyvän vuoksi joskus välttämätöntä.
Vaati siis pientä pinnistystä päästä tuon epämukavuuskynnyksen yli. Velvollisuudentunto ja uteliaisuus kuitenkin voittivat. Neljä vuotta sitten ehdokkuuteni tuotti positiivista huomiota seurakuntaa kohtaan työpaikalla ja tuttujen keskuudessa. Syntyi mukavia keskusteluja, jotka muutoin olisivat jääneet käymättä. Jäi kokemus, että vaikka valituksi tuleminen jäi kauas, pelkkä ehdokkuuskin tuotti jotain myönteistä lisäarvoa seurakuntaan. Toivottavasti niin käy myös tällä kertaa.
Minua pyydettiin seurakuntaväen listalle, ja se olikin ainoa jonka puitteissa saatoin ehdokkuutta ajatella. Päätöstä helpotti, että ainoa listan ehdokkaita yhdistävä tekijä on jonkinasteinen aktiivisuus osallistua seurakunnan toimintaan. Herätysliiketaustaa minulla ei ole, ja olen aina vierastanut politiikan sekoittamista uskontoon tai uskonnon sekoittamista politiikkaan. Toki myös puolueiden ehdokkaissa on monia seurakunnan toimintaan vahvasti sitoutuneita ihmisiä. Puolueet puolustavat paikkaansa seurakuntavaaleissa myös sillä, että niillä on osaamista ja rutiinia, miten ehdokkaita löydetään ja vaaleja käydään. Ilman puolueiden apua seurakuntavaalit näivettyisivät monessa seurakunnassa helposti muutaman aktiivin sopuvaaleiksi tai herätysliikkeiden taistelukentäksi.
Vaikka olenkin mukana eräänlaisella seurakunta-aktiivien listalla, pidän tärkeänä ettei seurakuntalaisia tarpeettomasti jaotella aktiiveihin ja muihin. Jäsenmäärän laskusta huolimatta oma tuntumani on, että seurakunnan jäsenyys koetaan keskimäärin tärkeämpänä kuin mitä kuin mitä jumalanpalvelusten kävijämääristä voisi päätellä. Jokaisella on omat syynsä osallistua tai olla osallistumatta seurakunnan järjestämään toimintaan, mutta uskoa tai sen etsintää ei mitata kirkossa käyntejä laskemalla. Jos edes kasteet, häät, hautajaiset tai adventtikirkot ovat ihmiselle merkityksellisiä niin kyllä se kertoo että jokin kirkon sanomassa aidosti puhuttelee.Seurakunnan jäsenyydessä ei ole aste-eroja. Kaste on ainoa pääsylippu täysjäsenyyteen.
Mitään varsinaista agendaa minulla ei näihin vaaleihin ole. En suostunut ehdokkaaksi jonkin tietyn asian tai tiettyjen asioiden edistämiseksi tai vastustamiseksi. Vaalikoneessa oli kuitenkin tällä kertaa useita ajankohtaisia ympäristöasioihin ja ilmastonmuutokseen liittyviä kysymyksiä, jotka myös itseäni ovat mietityttäneet, välillä ahdistaneetkin. Joskus kuulee sanottavan, etteivät ympäristöasiat kuulu kirkon ydintehtävään. Luomisen teologian ja evankeliumien valossa ne kuitenkin juuri tällä hetkellä ovat sitä mitä suurimmassa määrin. Ihmiskunta on omilla toimillaan saattanut luomakunnan tilaan, joka uhkaa jo sen omaa hyvinvointia ja jopa olemassaoloa. Olemme ajautuneet tilanteeseen usean sukupolven aikana, ehkä tietämättömyyttämme tai ajattelemattomuuttamme. Silti meidän on tehtävä tässä asiassa yhteistä parannusta. Kirkko ja seurakunnat voivat olla mukana useammallakin tavalla. Käytännön toimintatapoja seurakunnissa tulee muuttaa ympäristöystävällisempään suuntaan. Tässä kirkon ympäristödiplomi on ollut hyvänä kannustimena jo vuosikausia, mutta tavoitteita on syytä hilata yhä kunnianhimoisempaan suuntaan. Ilmastonmuutos on mammuttimainen ongelma, jonka edessä ihminen helposti kokee voimattomuutta ja ahdistusta. Kirkolla voisi olla rooli toivon ylläpitäjänä. Emme ole yksin: kun päämäärä on oikea, kanssamme on itse Jumala. Kolmanneksi, kestävä elämäntapa vaatii muutoksia meidän kaikkien tottumuksiin. Muutos on helpompi, kun sitä voi toteuttaa toisten samanhenkisten kanssa. Voisiko seurakunnalla olla rooli tällaisen yhteisöllisen ympäristötietoisuuden kehittämisessä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti